1-vuotiskuvaus ja taistelijaperhe | Pirkkala | Yhdessä Rakkaudella

Kategoria(t): Perhekuvaus, Potrettikuvaus Avainsanat: , , , ,

Joskus on vain niin, että elämä ei mene niin kuin on ajatellut sen menevän. Undohdun välillä itsekin ajattelemaan, että elämä kulkee selkeää suoraviivaista rataa. Mutta ei se elämä mene raiteilla eteenpäin vaan joka päivä on edessä uusi risteys, josta pitää kääntyä jonnekin.
Ystäväni Markus ja hänen vaimonsa Mari ovat taistelijoita. Ja heillä on taistelijaperhe. Perhe on viimeisen vuoden aikana nähnyt suunnatonta onnea ja melkoista murhetta, mutta he ovat taistelleet vaikeuksien läpi tiensä yhdessä.
Tänään perheellä on jo nuo melkoiset murheet takana päin. Eletään upeaa arkea, katsellaan pitkälle tulevaisuuteen. Markus ja Mari on päättäneet tehdä myös unelmistaan totta ja he muuttavat par’aikaa maaseudun rauhaan.




Markus kyseli minulta jo melko kauan sitten, että valokuvaisinko heidän 1-vuotiaan kullannuppunsa. Olisin vaikka siltä istumalta ottanut kamerat mukaani ja lähtenyt valokuvaamaan perheelle Yhdessä Rakkaudella -valokuvia. Se tunne, kun ystävä ovat vaikeuksien keskellä ja kun et voi mitenkään vaikuttaa tai auttaa vaikeuksissa, on aina yhtä – ilman parempaa sanaa keksien – todella tylsä tunne. Halusin omalla pienellä tavalla olla auttamassa, antamassa iloa perheelle, edes valokuvillani.

1-vuotiaan valokuvauksessa haastavaa on yleensä pienokaisen paikallaan pysyminen. Yleensä mieluisat lelut ja kivat leikit auttavat paljon valokuvien otossa. Lisäksi lapsen leikkien seuraaminen ja tallentaminen tuo aivan toisenlaisen tunnelman valokuviin.


Toivotan todella paljon onnea Marille ja Markukselle sekä heidän unelmiensa toteuttamiselle! Ei muuta kuin jatkakaa joka päivä täysillä eteenpäin! 🙂