Apple iPad paketin avaus

Pari päivää sitten Apple vihdoin julkisti Suomessa iPad-laitteensa ja tänään päätin käydä hakemassa itselleni laitteen. Lähin kauppani, jossa iPadia myydään on Kalevan Gigantti, joten sinne matkani suuntautui aamupäivällä.

iPad julkistettiin Yhdysvalloissa jo monen monituista kuukautta sitten ja olenkin mielenkiinnolla seurannut laitteeseen liittynyttä uutisointia sekä käyttökertomuksia nettipalstoilla. Hyvin moni suomalainen on jo tilainnut iPad-laitteensa muualta tai ostanut laitteen käydessään Yhdysvalloissa. Mutta kiva juttu, että laite vihdoin saatiin virallisesti myös Suomen markkinoille.

Apple iPad

Image property: Apple

Vaikka laitteesta on hurja määrä videoita Youtube pullollaan niin kurkkaa silti suomenkielinen Apple iPad paketin avaus video…

2010-11-25 Minna Rakkaalleni

Tänään on mi’e tärkeä päivä. On jälleen kulunut yksi vuosi lisää – yksi vuosi lisää siitä, kun vaimoni Minna kuoli. Tuo päivä 25.11.2005 oli musertava. Päivä oli perjantai. Sama päivä joka vuosi on musertava. Tänään on torstai. Sinusta saattaa kuulostaa hullulta, mutta olen joka vuosi miettinyt, että kumpi on oikeampi kuolinpäivä: päivämäärä vaiko sitä lähinnä…

Valokuvauskävely 11.11.2010 satoa

Valokuvauskävely käveltiin tällä kertaa Tampereen ydinkeskustan tuntumassa, Tampereen linja-autoasemalla sekä Ratinan Olympia Stadionin lähellä. Valokuvauskävelyllä oli erityisen hauskaa, koska sain houkuteltua äitini mukaan. Äitini on viime aikoina keskittynyt lähinnä digitaalisen taiteen tekemiseen ja valokuvaaminen on jäänyt vähemmälle. Onneksi sain nuoruuteni valokuvaaja-idolini mukaan ja toivottavasti idolini ehtii laitella ottamiaan valokuvia vaikkapa Facebook-ryhmään!

Katso lisää valokuvia valokuvauskävelystä…

Canon EOS 7D eBay LCD viewfinder paketin avaus

Manuaalifokus pelkästään LCD-näyttöä tuijottamalla voi olla hyvin videokuvauksessa vaikeaa. Jos haluat saada DSLR-videokameraasi parhaan mahdollisen tarkennuksen ja haluat välttää objektiivin autofoksen moottoriäänien välittymisen esimerkiksi kameran mikkiin, niin vaihtoehtona on LCD-näytön päälle laitettava suurentava etsin. Yksi uraa uurtavista LCD-etsinten tekijöistä on Zacuto, jonka tuote Zacuto Z-Finder Pro on jo käsite DSLR-videokuvauksessa.

Image property: Zacuto USA

Olisin erittäin mielelläni tilannut tämän kalliihkon Zacuto Z-Finder Pro 3x, mutta taloudelliset realiteetit uuden kamerarungon tarvikkeiden kanssa tuiivat tässä kohtaa vastaan. Tilasin eBay-verkkokauppapalvelun kautta itselleni Canon EOS 7D -kameraani LCD-näytön suurentavan edullisen etsimen, 3″ LCD Viewfinder Extender for Canon EOS 5D Mark II. 

Kurkkaa viewfinderin paketin aukaisuvideo…