Syksyisiä muistoja – Sanna ja Aleksi

Kategoria(t): Hääkuvaus Avainsanat: , , , , , , , ,
2011-03-07-haakuva-sanna-ja-aleksi

Sannan ja Aleksin häät vietettiin viime vuoden lokakuisena syyslauantaina. Hääpäivä oli pilvinen ja ei ollut kovin kylmä. Päivä oli toisinsanoen oikein mukava syksyinen päivä. Sannan ja Aleksin hääkuvauksesta erilaisen teki se, että päätimme Sannan ja Aleksin kanssa jo reilusti aikaisemmin ottavamme hääpotretteja myös hääpäivän jälkeisenä sunnuntaina. Hääpotrettien kuvaus ennen tai jälkeen hääpäivän antaa paljon lisää mahdollisuuksia erilaisten hääkuvien ottoon, sillä näin valokuvaus voidaan tehdä aivan rauhassa ja hääkuvauspaikatkin voidaan valita hieman kauempaa kuin vihki- tai juhlapaikan läheltä. Hääpäivänä on usein kireähkö aikataulu ja kovin kauas vain valokuvausta varten ei ole siten hyvä lähteä.

 

Katso lisää valokuvia Sannan ja Aleksin häistä…

Sannan ja Aleksin valmistautuminen alkoi First Floor Style & Beauty Center Kehräsaaressa. Kehräsaaren sillalla Tammerkosken yläpuolella valokuvattiin myös muutama hääpotretti.

Sanna ja Aleksi vihittiin aina minut hurmaavassa Pikkupalatsissa. Hieman ennen vihkitilaisuutta otimme vielä muutaman hääpotretin Pikkupalatsin hienoissa tiloissa. Vihkitilaisuudessa tunnelmaa oli luomassa upeasti esiintyvä laulaja-pianisti Nelli Nyman.

Pikkupalatsi on mielenkiintoinen hääpaikka, sillä Pikkupalatsin alakerrassa on todella tyylikäs saunaosasto uima-altaineen. Saunaosaston yhteydessä on lisäksi biljardihuone. Sanna ja Aleksi olivat tilanneet myös saunaosaston illaksi käyttöönsä. Uima-allas sekä biljardipöytä olivatkin kovassa käytössä koko illan.

Upean illan kruunasi herkkulliset tarjoilut loihtinut Ruokajuhlat Oy. Sanna ja Aleksi olivat myös itse tehneet paljon kaikkea kivaa häihinsä. Mielestäni todella hauska idea oli kihlajaiskuvasta tehty vieraskirja-onnittelukortti, johon vieraat saivat kirjoittaa elämän viisauksia tuoreelle avioparille.

Hääpäivän jälkeinen päivä oli komea syyssunnutai ja näin olikin hienoa lähteä ottamaan lisää hääkuvia Tampereen ympäristöön. Sää oli huomattavasti viileämpi kuin lauantaina, mutta aurinko paistoi pilvettömän siniseltä taivaalta. Voiko hääpotrettien taustaksi toivoa enää tämän parempaa!

Vielä kerran haluan toivottaa Teille superpaljon onnea Sanna ja Aleksi!

Hääjärjestelyissä mukana
Kampaus ja meikki: First Floor Style & Beauty Center
Juhla- ja vihkipaikka: Pikkupalatsi
Catering: Ruokajuhlat Oy
Esiintyjä: Nelli Nyman