Sannan ja Aleksin kihlajaiskuvaus

Sannan ja Aleksin tapasin ensimmäisen kerran talvella ja heti meillä tuntui juttu luistavan mainiosti. Olikin hauska alkaa miettiä yhdessä, että missä olisi kiva käydä ottamassa Sannan ja Aleksin kihlajaiskuvat. Koska Sanna ja Aleksi ovat tunteneet toisensa jo kauan, niin heistä on otettu ylioppilaskuviakin yhdessä. Ylioppilaskuvia on otettu Tampereella Hatanpään Arboretumissa ja näinpä päätimme valita Arboretumin kihljaiskuvienkin ottopaikaksi. Nyt kun puisto on jo herännyt loistoonsa oli muutama päivä sitten hyvä aika käydä verestämässä vanhoja muistoja, niitä nostalgisia ylioppilasvuotisiakin!

 

 

 

Hyvää juhannusta!

[:en]

Haluan näin toivotella tämän juuri otetun valokuvan kera kaikille Teille oikein mukavaa juhannusta! Toivottavasti voitte nauttia keskikesän juhlasta yhtä rauhaisien vesien äärellä kuin minä sekä perheeni täällä Kainuun maisemissa voimme!

 

 

Häävalmistelut – 5 vinkkiä ja ideaa

Vähän aikaa sitten menin itse naimisiin ja häävalmisteluhetket on vielä hyvin muistissa. Olen aikaisemminkin ollut suunnittelemassa useita häitä, joten niinpä ajattelin laittaa viisi vinkkiä tuleville hääpareille häiden valmistelusta. Nämä asiat jäävät yleensä kaiken kiireen jalkoihin, koska valmisteluissa on niin paljon tehtävää ja muistettavaa. Hyvin tärkeää häitä järjestäessä on tehdä suunnitelma, ja se on paras kirjoitella ihan paperille ylös. Ja hääsuunnitelmassa on myös hyvä pysyä. Mitä järkeä on tehdä häävalmisteluista suunnitelma, ja sitten autuaasti tehdä kaikkea muuta kuin mitä on suunnitellut? 

Dokumentaarinen hääkuvaus

Hääpäivässä on huikean paljon pieniä hetkiä, joiden muistaminen jälkikäteen on lähes mahdotonta. Ainakin ilman, että joku on kulkenut päivän rinnallasi ikuistaen ja tallentaen juuri sen pienen hetken oman tunnelman. Dokumentaarinen hääkuvaus on juuri tätä, hääpäivän tapahtumien tallentamista juuri sellaisena kuin ne tapahtuvat, aitoina – ilman valokuvaajan vaikutusta tilaisuuden ainutlaatuiseen tunnelmaan.

2010-04-12 Surukonferenssi 2010

Tällä kertaa kerron hieman taustaa erilaisesta valokuvauskeikastani, sillä vähän aikaa sitten kävin valokuvaamassa Surukonferenssi 2010 -tapahtuman Jyväskylän Paviljongissa 18.3.2010. Itse konferenssi oli kaksipäiväinen ja Surukonferenssi tarjosi tietoa uusimmasta surututkimuksesta. Konferenssin avasi RAY:n toimitusjohtaja, ministeri Sinikka Mönkäre ja mukana olivat esimerkiksi psykologi, traumapsykoterapeutti VET Soili Poijula, toimittaja, pastori Hilkka Olkinuora, tutkijat Anna-Liisa Aho ja Harri Koskela sekä kirjailija, toimittaja Aino Suhola. Lisäksi konferenssissa perehdyttiin palvelujärjestelmän suomiin mahdollisuuksiin ja omaisjärjestöjen ylläpitämään vertaistukeen. Konferenssi tarkoituksena oli nostaa keskeinen kysymys esille siitä, että miten menetyksestä voi selviytyä.