Huvipuisto Särkänniemi behind scenes valokuvauskävely 14.10.2010 satoa

Nämä valokuvat ovat hieman antaneet odottaa itseään. Useamman kerran olen aloittanut katselemaan valokuvauskävelymme valokuvasaalista läpi, mutta aina jokin on häirinnyt editoinnin loppuunsaattamista. Ja kun tänään olisi tarkoitus mennä jo uudelle valokuvauskävelylle… 

Valokuvauskävely käveltiin aivan spesiaalipaikassa, nimittäin Juha Sompinmäki järjesti meille tilaisuuden tutustua suljettuun huvipuistoon, Tampereen yhteen helmeen eli Särkänniemeen. Olo oli kuin pikkupojalla, kun odotin pääsyä Särkänniemeen ja näkemään suljetun huvipuiston mysteeriä. Olet varmaan nähnyt kauhu- tai jännityselokuvia, joissa kaikenlaista tapahtuu aina suljetuissa huvipuistoissa – nämä samat elokuvatunnelmat siis odottivat meitä!

Valokuvauskävely alkoikin oikein mainiosti, meitä taisi olla paikalla 13 valokuvajaa ja aurinkokin paistoi! No, pilvet laskeutuivat tämän valokuvaajan ylle, sillä olin kaikessa tohinassa unohtanut kameran muistikortit kotiiin! Ohhoh, tätä ei ole sitten käynyt varmaan ikinä. Onneksi yksi valokuvaajista pelasti tilanteen ja lainasi muistikorttaan.

Katso lisää valokuvia valokuvauskävelystä…

Canon EOS 7D paketin avaus

Päätin tehdä pienen Canon EOS 7D kameran laatikon aukaisuvideon, koska tänään hankin kyseisen kamerarungon itselleni Rajala Pro Shop Tampereelta. Kirjoittelinkin hieman aikaisemmin jo aiheesta blogi-merkinnässäni 2010-11-05 Canon EOS 7D Full HD videokameran vaihtoehtona.

Kukapa ei haluaisi aukaista paketteja, joten kurkkaa laatikon aukaisuvideo…

Sanna ja Aleksi kurkistuskuva

Sannan ja Aleksin tapasin ensimmäisen kerran viime talvena. Ensi hetkistä huomasin, että meillä tulee varmasti olemaan hauskaa yhdessä. Ja niin meillä on totisesti ollut! 🙂 Otimme hauskoja kihlajaiskuvia Tampereen Arboretumissa, ja nyt useiden hauskojen tapaamisten jälkeen sain olla mukana viettämässä ikimuistoista hääpäivää Tampereen upeimpiin hääjuhlapaikkoihin kuuluvassa Pikkupalatsissa.

Katso kurkistuskuva Sannan ja Aleksin häistä…

Anja ja Perttu

Aivan upea hääpari Anja ja Perttu, lempeän kaunis kesäpäivä Tampereella, Aitolahden tunnelmallinen kirkko, upea hääjuhla upealla paikalla Tampereen Maisansalossa Ruoka- & Juhlaravintola Maisassa notkuvien herkkupöytien äärellä, komea sähkötkin poikki pistänyt myrsky. Voiko parempaa hääpäivää edes toivoa!

Katso lisää Anjan ja Pertun hääkuvia…

Valokuvauskävely – Photowalking Tampere 9.9.2010 satoa

Valokuvauskävely – Photowalking Tampere käveltiin tälläkertaa Tammerkosken maisemissa. Lähtöpaikkamme oli Tammerkosken Tampellan puoleisen rannan yläjuoksu, josta kävelimme hiljalleen kohti keskustaa. Jotenkin on aina yhtä jännittävää aloittaa valokuvauskävely, koska yleensä en yhtään tiedä mitä haluaisin valokuvata. On mukava alkaa ihan vain tutkia ympäristöä, ja valokuvata kaikkea mitä eteen tupsahtaa.

 Katso lisää valokuvauskävelyn valokuvia…