Tänään on taas se päivä vuodesta, jolloin on itselläni puhelin äänettömällä. Mielessäni on edesmennyt vaimoni Minna.
Tänäänkin on perjantai. 25.11.2005 perjantai oli aivan hirveä. Koko päivän pelkäsin.
Illalla en voinut enää muuta kuin lohduttaa muita. Se on läheisen kuolemassa erikoista, että useasti kaikista läheisin joutuu lohduttamaan kaikkia muita läheisiä, tuttuja ja vähemmän tuttuja.
Vaikka vuosia on jo mennyt vaikka kuinka monta, niin tarvitsen edelleen lohtua. Huonot muistot eivät katoa, ne ovat aina mukanani. Onneksi hyvätkin muistot ovat aina mukanani. Tämä sama vuosipäivä on silti yhtä musertava joka vuosi. Vaikka tarvitsen lohtua, niin haluan silti olla tänä päivänä suurimman osan ajasta omissa oloissani. Ja muistella Sinua Rakas Minnani.
Mi’a on Sinua ikävä. Aina. Ikuisesti.
2011-11-25 Minna Rakkaalleni
